top of page
JHH Ry logo

Hirvimestaruus 2024

KOIRAESITTELYT:

Kuva3.jpg

Hullavuoren ML Viki
FI36930/21
2023 Mestari
Omistaja Petri Uotinen
Emä: Hullanvuoren JU Lumous 
Uros: Palokallion Mökö

Viki on syntynyt Hullanvuoren kennelissä keväällä 2021.
Viki osoitti kiinnostuksensa sorkan haukkumiseen jo varhain, Viki avasi ääntää pentuna Petrin maitotilan lehmille.
Pihalla harjoiteltiin myös tottelevaisuutta. Hirveä Viki haukkui ensimmäisen kerran syksyllä 2021, ja ensimmäiset hirviykköset se saavutti syksyllä 2022.
KVA -arvo tuli syksyllä 2023. Viki on startannut kokeisiin kahdeksan kertaa, ja saavuttanut joka kerta ykkösen (arpa
kokeissa). Syksyllä 2023 Viki voitti Suur-Savon piirin mestaruuden idänlohkon.

Viki on kotona rauhallinen koira, joka ei turhaan hauku. Viki on jalostustarkastettu ja sen pentuearvo 3/6.
Pentueita Vikillä on kaikkiaan neljä, ja ensimmäiset hirvityöskentelyt pennuilla on jo takana.

Perkauden Udo.jpg

Perkauden Udo
FI24543/20
Omistaja Topi Vuokila

Unski tuli pentuna meille täyttämään edellisten jämptien suuria saappaita, siinä onnistuen niin metsässä kuin kotona lasten pihaleikeissä. 

Unski saavutti 1,5 vuoden iässä KVA arvon viidellä startilla.
Unski on 4,5-vuotias Jämpti, joka on kierrellyt ympäri Suomen kokeissa vaihtelevalla menestyksellä.

Unskilla on miellyttävä into ja halu löytää hirvi, tarvittaessa sitkeyttä löytyy hirven kanssa touhuta.

Koiran ja isännän toimiva tiimityö, kova harjoittelu ja myötätuuli ovat siivittäneet tien haaveilemaamme sm-kilpailupaikkaan.

Toivotaan rehtiä, onnistunutta ja mieleenpainuvaa kilpailupäivää kaikille osallistujille.

Korvenkiertäjän Murre.jpg

Korvenkiertäjän Murre
FI17092/18
Omistaja Mika Tolonen

Murre on rauhallinen ja ystävällinen perheenjäsen.
Haukkui käyttövalioksi alle 2-vuotiaana. Näyttelystä on serti mutta korona lopetti näyttelyuran, ja sen mentyä ohi, isäntää laiskotti lähteä näyttelyihin.

Kilpaileminenkin on ollut satunnaista koska meillä ei ole pelannut yhteistyö metsässä nuorempana sen paremmin, kuin tänä päivänäkään.
Parina viime syksynä tytär on kisannut nuorisohaukuissa ja sitä myöten tuli sen verran tuloksia kisattua että tänne asti on tie tuonut.

Hirvityöskentelyn vahvapuoli on hyvä ja nopea haku. Käsittely rauhoittui tänä syksynä kun tuli pari kertaa "loimeen" aika kovastikin, vaikka ei ollut aiemminkaan "Kuumakalle" haukulla.
Sitkeyttäkin on ollut riittävästi.

 

Mäentaustan Nipa.jpg

Mäentaustan Nipa
FI57410/22
Omistaja Jaana-Johanna Luomajoki

Nipa on pennusta asti ollut oman tiensä kulkija ja hiukan jääräpäinen toveri..
Mehtässä meno maistuu ja kamalan kova haukkumaan, ei meinaa saada haukkua poikki millään, että ääntäkin lähtee.

Käyttövalioksi alle kahden vuoden vanhana.

Kotona lasten ja emännän kaveri, joutoaikana harrastuksena esteiden hyppiminen, tottelevaisuus harjoituksia ja koirakoulua..
Monipuolinen harrastuskoira ja kaikki tehdään täydellä innolla! 

Kuunteluvuoren Raptor.jpg

Kuunteluvuoren Raptor
FI19005/21
Omistaja Jyrki Peltola

Kuunteluvuoren Raptor, tutummin Sisu, on leikkisä, kuriton, rohkea, terävillä korvilla varustettu Jämtlanninpystykorva. Tosin korvissa mitä ilmeisemmin valikoiva kuulo.
Muut koirat eivät menoa haittaa. Hirvihommat ovat maistuneet jo pienestä pitäen ja pelikaverista ei luovuta.
Sisu oppii nopeasti vaikkakin päättäväisyys ajaa tottelevaisuuden edelle.

 

 


 

Kosenahon kaapo.jpg

Kosenahon Kaapo
FI34946/23
Omistaja Michael Mattsson

Nuori harmaa on ollut iloinen yllätys minulle.
Hyvän luontoinen ja kova on meneen metsässä, vähän sitkeeksi on tullut.

Aika tasaisesti on nakuttanut kokeissa, jokunen löytö karannut, mutta tyytyväinen saa olla koiraan.

 

 

 

 

 


 

Karhunkaatajan Yaska.jpg

Karhunkaatajan Yaska
FI39665/21
Omistaja Joni ja Janne Sorsa

Karhunkaatajan Yaska ”Ara” (s. 1.6.2021 ) on nuori jämptlanninpystykorvauros, joka on ensimmäistä kertaa isoissa kisoissa. Yaska haukkuu hirviä, villisikoja sekä kennelnimensä mukaan myös karhuja.
Karhutaippari on syksyltä 2024.
Yaskan parhaita ominaisuuksia on löytötehokkuus, haukkutyöskentely sekä periksiantamattomuus. Näistä kertoo ensimmäinen karhuhaukku, joka kesti 13 tuntia. Tällöinkin Yaska piti ottaa kiinni karkosta. 
Yaska on ollut ensimmäisistä haukuista asti varma löytäjä ja myös sitkeä hakija. Löytö tapahtuu lähes poikkeuksetta ensimmäiseltä lenkiltä.
Löytöhaukku jää myös usein paikalleen ja haukkutyöskentely on varmaa.
Yaska ei ole vielä koskaan lopettanut työskentelyä kesken.

Tämän lisäksi Yaska on ihmisystävällinen, lapsiperheen lasten leikkisä lenkkikaveri.

Lalli.jpg

Rahkanevan Lalli
FI32421/20
Omistaja Esko ja Marja Yli-Pärri
Emä: Hullanvuoren Sokka 

Uros: Palokallion Mökö

Rahkanevan Lalli on Norjanharmaa uros, syntynyt 24.4.2020

Hakuominaisuuksiltaan tarkka ja sitkeä jälkivainuinen hakija. Hirvi löytyy vanhemmankin jäljen päästä. 

Laadukas hirvityöskentely on tämän koiran vahvuus, osaa käsitellä haastavampaakin hirveä.
Varhaiskypsä hirvityöskentelyssä, täyden erän työskentelyjä useita  8 kk iässä.
Koiran kanssa luottavainen olo metsällä ja koko perheellä mukava kaveri kotona.


 

 

 

Joorin Hessu.jpg

Joorin Hessu
FI43817/22
Omistaja Patrik Henttonen
Ilmajoki
Emä: Pihtikannon Mimmi
Uros: Elimon Salon Norman


Jämtlanninpystykorva uros, syntynyt 16.05.2022.

Hessu on laaja sekä tarkka hakija. Täysin jälkivainuinen. Kelpaa myös päiviä vanhat jäljet.
Varmatoiminen ja luotettava hirvityöskentelijä, matkat taitetaan suhteellisen rivakalla vauhdilla. Haukku on hyvää ja kuuluvaa. Varhaiskypsä koira. Hirvityöskentelyt ja haukut alkaneet 6kk iässä. Sitkeyttä löytyy myös riittävästi.

Karhu työskentelyjä ollut myös Kuluvalla kaudella, eli petoverisyyttä löytyy.

Hessu on myös tärkeä perheenjäsen ja majaileekin melekein joka yö sisällä perheen kanssa.

Vexi.jpg

Onnivaaran Vexi

FI46821/16

Omistaja Markku ja Veeti Laitinen

 

Onnivaaran Vexi on 8-vuotias kokenut hirvikoira. Ystävällinen sekä seurallinen, mutta irti päästyään turhankin sitkeä ja jääräpäinen kaveri.
 

 

 

 

 

 


 

Roikki.jpg

Koihnan Roi ” Roikki”
FI44571/17
Omistaja Krister Ruotsalainen

Roikki oli nuorena jo hyvin kiinnostunut hirvistä, mutta oli myös melko häiriöherkkä.
Syynä lienee se, että Roikki on aina ollut todella miellyttämisen haluinen ja yhteistyöt on sujuneet aina.

Roikki on pieni kokoinen ja hyvänluontoinen jämptiuros.

Roikin ansiosta niin koira kuin isäntäkin saa nyt kokea SM-kokeen tunnelman.

Luca.jpg

Savulahden Luca
FI29682/17
Omistaja Pekka Nousiainen

Luca on 7-vuotias, lapsirakas ja lempeä luonteinen koira. Se haukkuu mielellään uroshirviä.

Näyttelyissäkin on pyörähdetty ja vaikka koira onkin ihannekorkeutta korkeampi, on sillä kaksi sertiä.

Lucan kasvattaja On Eero Heikkinen.




 

Rinti.jpg

Rinti
FI38735/22
Omistaja Reijo Onikki
Emä: Pakkalan Krise 
Uros: Vasansurman TT Bablo

Rintin isä on FI KVA-HIRV M-21 ja äiti on FI KVA-HIRV,
Rinti oli pentuna vilkas ja utelias. Metsä on ollut Rintille luonteva kasvuympäristö, koska asumme metsän keskellä.
Rinti kiinnostui hirven hajuista ja jäljistä jo varhaisiässä. Viiden kuukauden ikäisenä Rinti teki ensimmäisen hirvilöytönsä kilometrin etäisyydeltä, täysin itsenäisesti ilman ohjausta. Löytö tapahtui ilmavainuisesti. Kymmenen minuutin löytöhaukun jälkeen karkkohirven seuranta jatkui 1,5 km sisältäen pienen uusintahaukun. Koira otettiin pois jäljeltä noin 1,5 kilometrin etäisyydeltä.
Puolen vuoden ikäisenä Rinti haukkui ilmavainulla löytämäänsä emähirveä yli kaksi tuntia 200 m:n säteellä. Hirvi karkotettiin, ja kahden kilometrin päästä alkoi uusintahaukku, joka pysyi hyvin paikallaan. Haukku keskeytettiin kahden tunnin kuluttua kovaan karkkoon.
Tästä lähtien Rinti on hakenut laajasti, ja hakunopeus on ollut hyvä. Löytöhaukun se aloittaa varovaisesti ja paimentaa aluksi hirveä/hirviä liikkumalla niiden ympärillä.
Pakenevan hirven perässä koira ei hauku, vaan pyrkii sivun kautta eteen ja tekee pysäysyrityksiä, kunnes hirvi asettuu haukuttavaksi.
Koira seuraa sitkeästi hirviä eikä luovuta.

Rinti viihtyy veneessä ja myös ui hirvien perässä. Rinti on äärettömän hyväluonteinen ja ihmisystävällinen. Tarhassa se ei hauku pihaan tulijoita ja on kaikin puolin vahvahermoinen yksilö.


 

© 2023 JHHry

bottom of page